Ääni

Follow us

Ihmiset

Äänestä parhaat lätkäbiisit Nokia Mix Radioon – voita Nokia Lumia 900

Julkaissut arttu huhtikuu 26, 2012

0
0

Äänestä parhaat lätkäbiisit Nokia Mix Radioon – voita Nokia Lumia 900

0
0

Julkaissut arttu huhtikuu 26, 2012

ESPOO – Jääkiekon MM-kisat lähestyvät kiivasta tahtia. Mitä olisivatkaan kisat ilman kunnollista kisabiisikattausta, tai tarkemmin sanoen, kisabiisikanavaa Nokia Mix Radiossa. Nokia ja Elisa järjestävät kotikisojen kunniaksi ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa Lätkäkanava, joka julkaistaan Nokia Mix Radio -palvelussa.

Poika saunoo

Vuosi 1995 oli Suomen jääkiekkohistoriassa käänteentekevä. Vomme edelleen muistella lämmöllä niitä hetkiä, kun ”pojat” saapuivat torille avoautoissaan Kurren ja Jutilan johdolla. Tältä ajalta muistuu mieleen myös kappale Ihanaa leijonat ihanaa, ja tietenkin Ruotsin, häviäjän, voittolauluksi tarkoitettu Den Glider In -rallatus. Viime vuoden lätkämusiikki saattaa taas olla liiankin hyvin mielessä, joten jätän sen nyt tässä  yhteydessä mainitsematta, otsikkoa lukuun ottamatta.

Lätkäkanavan biisit voivat olla periaatteessa miltä aikakaudelta tahansa, kotimaisia tai ulkomaisia kappaleita nais- tai miesartistin esittäminä. Joka päivä vastakkain on neljä kappaletta, joista kaksi valitaan Nokia Mix Radion Lätkäkanavalle.

Jotta kansallinen itsetuntomme nousisi täydelliseen hurmioon, hiljentykäämme hetkeksi viime vuoden MM-finaalin maalikoosteen pariin.

Ny rillataan

Osallistumalla Lätkäkanava-äänestykseen voit voittaa itsellesi Nokia Lumia 900 -laitteen, Nokian lisälaitteita tai latauskoodeja Nokia Musiikki -kauppaan. Lisäksi tällä viikolla arvotaan kaikkien osallistujien kesken myös lippuja MM-otteluihin! Lätkäkanava löytyy jokaisesta Nokia Lumia -laitteesta heti kun tarvittava määrä lätkäbiisejä on saatu kerättyä.

Osallistu Nokia Mix Radion Lätkäkanavan rakennustalkoisiin Elisan Facebook-sivulla ja tee samalla Jutilan vuoden 1995 kisoista tuttu tuuletus.

comments powered by Disqus